keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tämän hetken näkökulma

Tosiaan, oon tän virtuaalitouhun kanssa tässä etenkin lähivuosina ollut aktiivinen ja toisinaan taas todella epäaktiivinen. Muutamia taukoilujakin on ollut määrittelemättömät ajat, miltä nyt vaan itestä on tuntunu sillä hetkellä. Kenneleiden nimetkin on muutamaisen kerran vaihtuneet, mutta pysytään nyt loppuaika näissä nykyisissä (toivottavasti). Mieli tekisi kyllä hirveästi taas vaihtaa kennelnimiä, mutta toisaalta taas ei ole yhtään mitään ideaa. Ehkä jotkut sekasikiöt, tai perus-Suomalaiset..
No enpä tiedä, katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Kisoja en oo nyt vähiin aikoihin järjestellyt lainkaan, ainoana syynä taitaa olla se että aika ei vaan taas riitä. Kesä ja kärpäset kun on ja kaikenlaiset menot, sekä meiningit. Niin kyllä mielummin oon menossa jossain tuolla hunningolla, kun istun koneen äärellä päivittelemässä kenneleitä / kisoja / tmv. Jostain pitää kumminkin vähän sitä aikaa tällekin maailmalle repiä, yleensä ne pyhittyvätkin sitten tuonne yölle/aamuyölle yleensä. Ehkä aamuisinkin on aikaa, jos vain oon kotona eikä mitään menoa juurikaan ole silloin.
Loppusyksy ja talvi taas on asia erikseen, silloin tulee oltua enemmän kotona ja onkin sitten aktiivisempi tällä saralla. Vaikka ei silloinkaan kokoajan ehdi istua vaan koneen ruutua napittaen silmät kierossa.

Suunnittelin taas pentuetta Guthrunin nimiin tälle kuukaudelle, mutta se taitaa sittenkin venyä... Jollekin saralle. Vähän tuo kasvatus/jalostuspuoli molempien paikkojen osalta on jäissä, katsotaan nyt koska seuraavia paimenpupelopentueita olisi heitettävissä ilmoille.
Ei sen puoleen, onhan noita pentueita syntynyt sinällään ihan mukavasti. Itse olen ainakin ihan tyytyväinen, ei mitään valittamista.

Poikkeuksellisesti tämä ilta olikin hyvä rako kirjoittaa vähän tekstiä tänne tuon "aloitusvirren" lisäksi. Melko epämääräistähän tästä taas vaihteeksi tuli, mutta annettakoon anteeksi. Hieman haparoi tämä vkennel-blogipäivittely-tyyli pitkästä aikaa. Mutta tässähän on hyvä verestellä muistia samalla.
Eiköhän tämä kirjoitus tästä vielä lähde luistamaan, jossain vaiheessa.

Uusi osoite, uudet kujeet

Ajattelin pitkästä aikaa aloittaa taas tämän blogin pitämisen, laiskana ihmisenä en jaksanut herätellä vanhaa osoitetta enää henkiin. Vaikka kävinkin sitä kurkkaamassa, jokseenkin jopa hupitti muutaman vuoden vanhat kirjoittelut virtuaalikenneleistäni / niiden hauvoista.
Katsotaan nyt, miten tämä lähtee tästä pyörimään. Tekstejä todennäköisesti tulee aktiivisen epäaktiivisesti, miten nyt vaan innostun kirjoittamaan (tai miten kirjoituksen aihetta löytyy).

Ainiin, myöskin ilomielin otetaan tänne blogipäiväkirjankin puolelle linkkilistalle muita v-kennelblogeja! Eli eikun vaan mulle huikkaamaan asiasta, niin pistetään nimi listaan!

- Crissu